Koiran hankinta vaatii aikaa ja rahaa

Koiran hankinta vaatii aikaa ja rahaa

08.06.2017

Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Moni haluaisikin hankkia oman koiran ystäväksi, arjen iloksi, lenkkeilyseuraksi tai koiraharrastuksia varten. Viimeisimpien tutkimusten mukaan koiran hankinta on jopa terveysteko. Koiran hankintaa kannattaa kuitenkin harkita etukäteen tarkasti, koska koiran kasvattaminen on vastuullinen tehtävä, johon on pystyttävä sitoutumaan koiran koko eliniän ajaksi.

Koiran hoitamisessa riittää työtä, mutta lemmikin omistaminen on kuitenkin myös hauskaa ja palkitsevaa. Jos olet valmis huolehtimaan koirasta, käyttämään koiraa lenkillä joka päivä, investoimaan aikaa ja vaivaa koiran opettamiseen ja myös leikkimään koiran kanssa, niin koira voi olla sinulle sopiva lemmikki. Koiran hankinnassa saattaa mietityttää myös se, kuinka paljon koira ja sen ylläpitäminen maksavat. Ennen koiran hankintaa onkin syytä laskea, riittävätkö rahat koirasta aiheutuviin kuluihin.’

Paljonko koira maksaa?

Koiran pennut maksavat rodusta riippuen muutamasta sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Sekarotuisia koiria voi saada edullisemmin, joskus jopa ilmaiseksi. Koiran hinta ei kuitenkaan ole koiran hankinnassa ainoa kustannus, vaan koiraa varten täytyy tehdä myös muita hankintoja.

Koira tarvitsee ainakin ruoka- ja juomakupin, talutushihnan, pannan ja nukkumapaikan. Lisäksi koiran vakuutukset, rokotukset, ruoka, eläinlääkärikäynnit ja trimmaukset tuovat jatkuvia lisäkuluja koiran omistajalle. Koiran kokonaishinta määräytyy siis alussa maksettavasta isommasta summasta ja myöhemmin kuukausittaisista kuluista, joihin on hyvä varata budjettia.

Koiran ostamiseen voi hakea myös lainaa

Yli 1000 euroa maksava rotukoira voi olla kertakustannuksena niin suuri, että sitä varten tarvitaan rahoitusta. Jos koiraan tarvittavaa budjettia ei löydy säästöstä, niin koiran ostamista varten voi ottaa myös pienen lainan, jonka voi maksaa takaisin erissä. Koiran ostamiseen sopiva laina voi olla esimerkiksi joustava laina, jota voi hakea netistä ilman vakuuksia ja takaajia. Tällaisia joustavia lainoja tarjoavat monet netissä toimivat pankit. Joustavasta lainasta voi lukea lisää esimerkiksi norjalaisen Komplett Bankin sivuilta: https://www.komplettbank.fi/.

Joustava laina tarkoittaa yleensä netistä haettavaa lainaa, jota käytetään samaan tapaan kuin luottokorttia. Lainan hakijalle myönnetään joustava lainalimiitti, jonka puitteissa lainaa voi nostaa sen verran kuin tarvitaan. Mikäli limiitti on koiran hankintahintaa suurempi, niin lainalla voi tarpeen mukaan rahoittaa myös muita koiran hankintaan liittyviä kuluja.


Pet-Web

Tämä sivusto tarjoaa koira- ja kissamaista tietoa lemmikkien ystäville.